| Automatkalla kohti uutta kotia oli hyvä nukkua mamman sylissä |
Hauveliini haettiin eilen kotiin. Alkumatkasta huusi hieman ja yritti kiipeillä olkapäille ja syödä naaman, mutta loppumatkasta se lähinnä nukkui. "Kotipihaan" päästyämme päästin ilman mitään hihnaa sen tuohon nurmikolle käymään pissillä. No, tyttönen tekikin ne pisut alta aikayksikön, mutta seuraavassa hetkessä se jo viiletti nurmikkokaistaletta pitkin hirveää kyytiä pois päin. Itsenäinen(kö?) pentu. Siinä sitten kävin kyykkyyn ja kutsuin takaisin ja ihan samaa vauhtia se tulikin luokse. Otin syliin ja lähdettiin katsomaan uutta kotia hieman lähemmin.
Sisällä laskin sen lattialle laittaakseni ulko-oven kiinni, käännyin ympäri ja heti sai tarkistaa ettei ollut livahtanut oven väärälle puolelle. Riva neitisemme oli nimittäin kadonnut keittiön puolelle tutkimaan mattoa ja uusia hajuja. Nenä vaan väpätti sen kulkiessa pitkin ja poikin.
Järjestelin sille kaksi ruokapaikkaa, toisen keittiöön ja toisen makuuhuoneeseen. Keittiöön vesikippo ja pehmeäruoka, makkariin vesikippo ja kuivamuona (jota sillä pietään koko ajan tarjolla). Makkariin meni myös tuo alapuolella kuvissa näkyvä pyyhe, jossa on vanhankodin ja emon tuoksuja. Makkariin toinen ruokapaikka ihan siksi, että kun nukutaan tai ei olla kotona, niin Rivalla ei ole pääsyä muualle taloon ainakaan vielä sotkujen minimoimiseksi.
Illalla sai siivota ensimmäiset kakat matolta, mutta muutoin pärjättiin ilman siivoamista. Ruoka ei oikein maittanut ja nukkuma-aika tuli aika nopeasti. Tää koira on selkeästi uni eläjä. Ynähtelyä, sätkimistä ja välillä pientä murinantapaistakin on ollut havaittavissa!
Aamulla sai siivota yhdet sotkut pois, muutoin oon nyt kahtonu miten syö ja käyttäytyy. Kun oon havainnu, et saattais ettiä pissi tai kakkapaikkaa, oon laittanu tuon söpön pinkin pentupannan kaulaan ja hihnan paikoilleen lenkkiä varten. Tähän mennessä arvaukset on tuottanu tulosta eikä pikkuliruja ole päässyt lattialle tulemaan.
Lenkeillä on vastaantulijoista tosi kiinnostunut ja innoissaan menossa tervehtimään. Kyllä tuolla joku kattoa siivoava setäkin huuteli tervehdyksiään ja Riva ihan innoissaan kiipesi sellaisen pienen rinteen tervehtimään. Ressukka ei vaan enää uskaltanut tulla alas, niin piti käydä nostamassa se takaisin maankamaralle matkan jatkumiseksi.
Ensimmäinen autokin on ohitettu ilman sen kummempia härdellejä. Kävellä tepsutti vieressä ihan kuin koko autoa ei olisikaan, vähän ehkä meni enemmän nurmikon puolelle ja vilkaisi auton perään. Toivottavasti reaktiot jäisivätkin tälle tasolle! :)
Tässä on kokeiltu muutamia erilaisia leluja. Pienen pieni tennispallo kiinnosti about 2s, mutta sen sijaan isompi, herkuilla täytettävä aktivointipallo on herättänyt enemmän kiinnostusta. Aluksi neitisemme pelkäsi koko palloa, mutta siinä puottelin sisältä varovasti niitä papeloita ja Riva meni innoissaan niitä syömään. Jätin sitten pallon "suuaukolle" muutaman papelon, joita se yritti nappailla ja kun pallo liikkui, loikki taaksepäin ja urahteli sille pallolle. Kun mitään ei tapahtunut, meni ja heilautti uudestaa ja sama juttu :D Tyhmyri alkoi myös haastaa palloa leikkiin, mutta kun vastakaikua ei kuulunut, unohti.
Toinen, mikä on herättänyt kiinnostusta on hapsuinen vetolelu, sitä on pureskellut ja kokeillut sen toimimista. Kolmas on pariton sukka, josta tein sille pehmeän pallon. Sen kanssa se suostuu jopa leikkimään niin, että miekin oon mukana!
Tänään on myös ruoka maittanut vähän paremmin. Pehmyt ruoka meni aamulla melkein kokonaan alas ja päivemmällä tarjoan sitten uudestaan :)

Saako kysyä kuinka päädyitte siihen että nappulat on 24/7 tarjolla? :)
VastaaPoistaMutta kovin myös onnea uudesta perheenjäsenestä!
Meillä on kotona aina ollut koirilla kuivista tarjolla ja ne käy syömässä silloin, kun niillä on nälkä eikä ne oo siitä ollu moksiskaan :) Eli vähän niin kuin "kotona opittu" - juttu tämä :D
PoistaNiin ja kiitokse! ^^
Poista