Sivut

06 elokuuta 2013

Kokeilun halua ja napostelua


 photo huijotain_zps81d41aab.jpgEilen aloin opettamaan neidille portaissa kulkemista, kun tosiaan me asutaan kerrostalon toisessa kerroksessa. Aloitin sillä, että laskin sen viimeiselle alaspäin mentävälle portaalle ulos mennessä ja sisälle tulossa viimeiselle ylös menevälle portaalle. Pienen arvuuttelun jälkeen neiti uskaltautui kummankin suorittamaan, jälkimmäisen vasta, kun kotiovi oli auki (asutaan ihan portaiden yläpään vieressä). Nyt ollaan edetty alaspäin mennessä jo viidennelle portaalle ja ne tullaa vauhdilla alas :) Tuli tuossa viimeisimmän lenkin jälkeen myös toiset portaat kotiovelle kokonaan itse! Hatun nosto Rivalle kuitenkin rohkeudesta ja nopeaoppisuudesta.

Eilen illalla, kun isäntä tuli kotiin, tehtiin luoksetuloharjoituksia keittiö olohuone välillä. Jokin tuntui neidillä olevan isäntäparkaa vastaan. Ei suostunut miun jaloista lähtemään mihinkään ja tuijotteli vaan, yritti piiloutuakin, mutta kun nousin ylös ja totesin, etten oo se sen turva, ni piiloutu nurkan taakse. Kokeiltiin sitten niin, että otettiin penturaksuja ja menin isännän taakse istumaa ja isäntä miu etee kyykkyy kutsumaa Rivaa. Riva kuikuili hetken ja hyppelehti sitten kuin vanha tekiä luokse. Palkittiin raksuilla ja kokeiltiin uudestaan niin, että menin hieman kauemmaksi isännän taakse. Tän jälkee vuorotteli muutaman kerran onnistuneesti :)

Isäntä sitten käytti ensimmäistä kertaa neidin yksin ulkona eilen illalla, niin neitipä päätti, ettei hän kulje asfaltilla. Ei ollut kuulemma liikahtanut piiruakaan nurmikon ja asfaltin väliltä, vaikka isäntä oli maannitellut ja vaikka mitä :D Lopulta oli tehnyt ratkaisuna noston asfaltille ja jatkanut matkaa. Sen jälkeen ei mitään. Outo pentu :)

 photo luu_zps9b8e7960.jpg

Illalla viimeinen pisulenkki oli kuulemma sujunut taas ongelmitta, eli oli kulkenut nätisti ja näin.

Ai niin, hurjan nopeasti on neiti älynnyt myös "ulos" - sanan merkityksen. Oon aina ulos mennessä ottanut fleksin, jossa roikkuu myös tuossa alemmassa kuvassa näkyvä panta, käteen ja pyytänyt Rivaa ja sanonut ulos tai mennään ulos ym. vastaavia. Tulee luokse häntä heiluen ja istuu odottamaan pannan laittoa. Ulkona kaikki on kivaa ja kiinnostavaa, mutta hyvin on oppinut kulkemaan hihnassa. Ei enää luikertele jalkojen eteen niin kuin ensimmäisillä kerroilla ja osaa toistaiseksi kulkea nätisti tienreunaa. Autoja katselee hieman enemmän, muttei noteeraa niitäkään sen enempää. Möreä-äänisempien kohdalla ehkä yrittää pusikkoon piiloon :)

Ensimmäiset pyöräohitukset on nyt tehty, kun vastaan tuli kaksi pyöräilijää. Kovasti uikutti perään, kun ei päässytkään haistelemaan ja tekemään tuttavuutta, mutta jatkoi kuitenkin pienen ihmettelyn jälkeen matkaa ihan normaalisti.


Voi voi pikkuista :) Sai ensimmäisen luunsa. Joku pedigreen junior "luu" pennun ensihampaille. Alkuun oltiin ihan jäykkiksiä tuota luuta kohtaan. Nuuskittiin ja vähä nakerrettiin, mentiin karkuun ja lopulta otettiin hyvillä mielin. Aika nopeasti se luu katosi parempiin suihin :)

 photo kuikui_zps2fcbd808.jpgEilen lettuja paistaessa kokeilin huvin vuoksi myös pyytää koirulia istumaan makupalaraksujen kera. Innoissaan hyöri käden ympärillä ja yritti murtaa "lukkoa" saadakseen nameja. Pienen hääräämisen jälkeen taisi älytä mikä on homman nimi. Liikuttiin pitkin keittiötä ja "istu" alkoi purra. Lopetin kun oli vielä kivaa enkä tehnyt hirveämmin toistoja. Isäntä sai vielä kokeilla ja saikin sen muutaman kerran istumaan. Tänään kokeilin samaa olohuoneessa kolme neljä kertaa onnistuneesti. Neiti ihan innoissaan yritti kaikkia mahdollisia keinoja saada herkut :D

Hui, kun tuntuu, että asiaa riittää! Tänään on ollut myös rasavilli päivä. Aamulla kuuten aikaan heti ylös noustua niin ei ennen kymmentä lepotaukoa näkynyt. Lelutkin ovat alkaneet kiinnostaa, mutta tuo matto on myös pahasti tulilinjalla. Pitäisi saada ohjattua leluihin tuo nakerrus vimma.

Eilen se sai olla 45min x 2 yksikseen, kun miulla alkoi autokoulu ja isäntä oli vielä töissä. Toisen kerran se sai olla yksin, kun käytiin ostamassa kaupasta ruokaa ja koiratarvikkeita (isommat ruokakupit, edellä mainitut luut, katsottiin hihnaakin (liian kallis toistaiseksi)). Sotkuja ei ollut tehnyt, mutta takaisin tullessa uikutti oven takana. Odotin, että oli ainakin 4s hiljaa ennen kuin laskin sen pois huoneesta ja sitten hirmuiset rapsutus halitus pusitus leikki touhuilu. Lenkin jälkeen ensimmäiset vieraat tulivat moikkaamaan Rivaa. Neitisemme tervehti innoissaan, mutta taisi nukkua jaloissa koko vierailun ajan. Nytkin Riva tutii jalkojen juuressa.

Se jää taas 45min yksikseen päivällä, kun mie kiirehdin autokoulun penkille opiskelemaan autoista jotain. Ihan hyvää harjoitusta, kun torstaina se joutuu jäämään jo koulupäivän ajaksi tänne :/

 photo nukkuu_zps9e072ae7.jpg

2 kommenttia:

  1. suloinen pentu! :)
    ajattelin vain kysyä, että miksi ihmeessä flexi noin pienelle pennulle ensi hihnaksi? flexi ei ole ainakaan omasta mielestäni paras koulutushihna...tai näin olen ainakin ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen aina ollut flexejen kannalla, koska ne on miusta mukavempia koirallekin (saa mennä vähän pidemmälle pusikkoon nuuskimaan jos haluaa, mutta saa lyhyelle tarvittaessa). Sen lisäks flexienkin kanssa se on varmasti tottumiskysymys, ja siihen vaikuttaa myös se, mitä koirasta haluaa :) Meille koira tulee olemaan lähinnä perheenjäsen :D

      Riva ei ole moksiskaan flexistä, kun saa välillä kulkea pidemmälle ja esim. autotienlaidassa on lyhyellä ja pitää kulkea pengermänpuoleisessa reunassa :)

      Poista